Pilates-harjoittelu pitää Saijan selän kunnossa. Paitsi aktiiviliikkuja, Saija Muona on myös Benecolin aktiivikäyttäjä.

Saija Muona kertoo liikkuneensa aina. Kesällä golfkentällä, talvella laskettelurinteessä ja pitkin vuotta salilla bodypumpissa ja pilateksessa.

Yllättävän monet hakevat pilateksesta apua johonkin vaivaan. Saijakin aloitti pilateksen helmikuussa 2004 kärsittyään jo pitkään selkävaivoista. Kun lääkkeistä ja fysikaalisesta hoidosta ei tuntunut löytyvän helpotusta, hän otti yhteyttä Helsingissä Kaikukadulla sijaitsevaan Method Putkisto Pilates Studioon. Ihmeellistä kyllä, selkäkivut hellittivät jo muutaman harjoituskerran jälkeen.

Huomio kehon hallintaan

MP Pilates opettaa ihmisiä hallitsemaan omaa kehoaan, etenkin sen keskiosaa. Harjoitukset vahvistavat syviä vatsalihaksia, jotka sitten tukevat selkää ja parantavat ryhtiä. Kun lihastasapaino paranee, ihminen saa lisää voimaa ja notkeutta. – Vasta pilates opetti minut todella hallitsemaan kroppani. Selkäni on nyt hyvässä kunnossa, mutta se kipeytyy helposti uudelleen, jos en ehdi tehdä liikkeitä säännöllisesti, Saija kertoo. Hyvästä kehon hallinnasta on hyötyä jokaiselle. Saija hehkuttaa pilateksen parantavan suorituksia kaikissa urheilulajeissa. Talvella säilyttää paremmin tasapainonsa liukkaalla kelillä, kun lihasten koordinaatio on kunnossa. Treenatuista lihaksista on apua myös pyykin ripustamisessa, ikkunoiden pesemisessä ja katon maalaamisessa!

Pidä itsestäsi huolta

Projektijohtajana suuressa mainostoimistossa työskentelevä Saija on tottunut kiireiseen elämänmenoon. Työpäivät venyvät pitkiksi, istutaan tuntikausia kokouksissa ja näyttöpäätteen ääressä. Yritän käydä pilateksessa kaksi kertaa viikossa. Se tekee hyvää selälle ja niskalle ja lisäbonuksena vatsakin kiinteytyy mukavasti. Kun aika on varattu, se pakottaa ottamaan aikaa itselle ja huolehtimaan omasta kunnosta. Pilatesta voi harjoitella kotonakin. Suuri osa liikkeistä tehdään lattialla maaten ja varusteiksi riittää ohut jumppapatja ja joustava asu. Kotiin voi ostaa erilaisia apu välineitä: rullia, palloja, renkaita ja nauhoja. Ohjeita saa videoista ja kirjoista. – Voin suositella pilatesta kaikille, jotka tekevät näyttöpäätetyötä. Työssä hankitut hartiakivut helpottavat ja myös pään ja niskan särky jäävät matolle.

Benecolia leivän päälle

Paitsi aktiiviliikkuja, alunperin Kymenlaaksosta kotoisin oleva Saija on myös Benecolin aktiivikäyttäjä. Kohonnut kolesteroli selvisi sattumalta, kun Saijan äidillä erittäin korkean kolesteroliarvon todennut lääkäri pyysi myös lapsia käymään testeissä. Kaikilla todettiin perinnöllinen taipumus kohonneeseen kolesteroliin. – Ruokavaliossa olisi parantamisen varaa. Työssä jää usein lounas väliin ja syöminen on sellaista napostelua. Kolesterolin takia olen nyt yrittänyt syödä terveellisemmin. Seurantakokeessa todettiin, että huono kolesteroli oli laskenut. Se on varmaan paljolti Benecolin ansiota. Saijalla on Suomessa paljon kohtalotovereita. Tutkimusten mukaan 68 prosentilla suomalaisista kolesteroliarvo on yli suositusten mukaisella tasolla. Miten hyväkuntoisia meistä tulisikaan, jos kaikki liikkuisivat yhtä säännöllisesti kuin Saija ja laittaisivat Benecolia leivän päälle.

syksy 2005


Lisää käyttäjiä
Ilmoittaudu aktiivikäyttäjäksi


RAISIO